Vastuullinen vuorovaikutus yliopistoyhteisössä

Ohje kuuluu seuraaviin teemoihin

Valitsemalla koulutusohjelman saat näkyviin yleisten ohjeiden lisäksi koulutusohjelman mahdolliset omat sisällöt.

Helsingin yliopiston opiskelijoilla on oikeus turvalliseen ja viihtyisään opiskeluympäristöön. Jokaisen yliopiston yksikön tulee huolehtia siitä, etteivät opiskelijat joudu opiskelu- tai ohjaustilanteissa häirinnän tai epäasiallisen kohtelun kohteeksi.

Työ- ja opiskeluyhteisöissämme työskentelyn, opiskelun ja osallistumisen tulee olla jokaiselle mahdollista riippumatta taustasta tai mistään henkilöön liittyvästä ominaisuudesta.

Epäasiallisen kohtelun ehkäiseminen

On tärkeää, että jokaisella yliopistoyhteisön jäsenellä on mahdollisuus tuntea olevansa tervetullut yliopistoyhteisön jäseneksi omana itsenään. Jokainen yhteisön jäsen on vastuussa turvallisemman tilan luomisesta toisille. Siksi meillä on yhteiset periaatteet, joita noudatamme aina, kun kohtaamme toisiamme ja olemme vuorovaikutuksessa.

Opiskelijan tulee toimia yliopistossa asiallisesti ja välttää muihin kohdistuvaa epäasiallista kohtelua ja häirintää. Jokaisella opiskelijalla on vastuu oman toimintansa osalta siitä, että kaikilla opiskelijoilla on turvallinen ja hyvä opiskeluympäristö. Opiskelijan on noudatettava yliopiston, yksittäisen opettajan ja hallintohenkilökunnan opinnoista antamia määräyksiä ja ohjeita, jotta hän voi edistyä opinnoissaan. Opiskelijalla on myös velvollisuus noudattaa yliopiston järjestystä. Jos yksikössä tulee tietoon opiskelijan toisiin opiskelijoihin tai henkilökunnan jäseniin kohdistamaa häirintää tai epäasiallista käytöstä, yksikön velvollisuus on puuttua asiaan.

Lue Vastuullinen vuorovaikutus yliopistoyhteisössä -ohje ja vastuullisen vuorovaikutuksen periaatteet Flammassa.

Ohjeet opetus- ja ohjaustilanteisiin

Jos havaitset tai sinulle kerrotaan epäasiallisesta kohtelusta, toimi oheisen ohjeen mukaisesti. Epäasialliseen käytökseen puuttumisessa on tärkeää kysyä, miten syrjintää tai häirintää kokenut haluaa ulkopuolisten puuttuvan asiaan. On tärkeää kunnioittaa asianomaista ja hänen kokemustaan selvittämällä ensin hänen toiveensa.

Jos opiskelija on yhteydessä opettajaan, opintoasiainpäällikköön tai koulutusohjelmajohtajaan ja kertoo tulleensa kohdelluksi epäasiallisesti, hänellä on velvollisuus selvittää asia. Hänen pitää selvittää tilannetta kysymällä molempien osapuolien käsitystä tapahtumista ja kirjaamalla muistiin esitetyt näkemykset. Hänen tulee kuulla osapuolia puolueettomasti ja selvittää tapahtumien kulku. Hän kutsuu osapuolet tapaamisiin, joista voidaan kirjata ylös oleelliset seikat. Keskusteluissa sovitaan toimenpiteistä ja seurannasta. Tärkeää on varmistaa, että sovitut toimenpiteet tehdään ja huolehtia seurannasta.

Jos opiskelija häiritsee opettajaa tai muuhun henkilöstöön kuuluvaa, häirinnän kohteen tulee pyytää opiskelijaa lopettamaan epäasiallinen käytös kuten esim. nimittely. Mikäli epäasiallinen käytös ilmenee esim. sähköpostiviesteissä, viestin vastaanottaja voi ilmoittaa opiskelijalle, että epäasiallisiin viesteihin ei vastata.

Jos opiskelija häiritsee muita opiskelijoita tai opetusta, opettaja voi ensin huomauttaa asiasta ja kehottaa opiskelijaa lopettamaan. Ellei häirintä lopu, opettaja voi määrätä opiskelijan poistumaan opetustilasta. Jos opiskelija ei tottele poistumiskehotusta, opettaja voi kutsua paikalle vahtimestarin. Vahtimestarillakaan ei ole oikeutta fyysisesti pakottaa opiskelijaa poistumaan, mutta useimmiten viimeistään hänen kutsumisensa saa opiskelijan joko rauhoittumaan tai poistumaan. Ääritapauksissa kuten uhkaavan tai väkivaltaisen käytöksen ollessa kyseessä paikalle on kutsuttava poliisi poistamaan opiskelija.

Opiskelijan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään kolmen työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen opiskelijan tai työntekijän turvallisuus kärsii opiskelijan käyttäytymisen vuoksi tai opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti. Epäämisestä ei tehdä varsinaista päätöstä, vaan opettaja tai harjoittelun ohjaaja ilmoittaa epäämisestä opiskelijalle, jos siihen on perusteet. Asia pitää kuitenkin merkitä muistiin. Ellei asiasta huomauttaminen saa opiskelijaa lopettamaan häirintää tai jos opiskelija on täytynyt määrätä poistumaan opetustilasta, opiskelijan kanssa käydään keskustelu asiasta. Jos epäasiallinen toiminta jatkuu keskustelun jälkeen, voidaan tarvittaessa saattaa vireille kurinpitotoimet.

Jos opiskelija häiritsee opetusta verkossa, esimerkiksi kirjoittamalla opetusalustalle asiattomia kommentteja, asiaan puututaan ensin yliopiston tietojärjestelmien käyttösääntöjen pohjalta. Verkko-opetuksen häirintä voi johtaa kurinpitotoimiin. Opiskelijan verkon käyttö yliopiston ulkopuolella, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, ei kuulu yliopiston toimivallan piiriin. Yliopiston somesuositukset.

Ohjeet kuulemistilaisuuden järjestämiseen

Jos tilannetta ei ole saatu ratkaistuksi epämuodollisen, välittömän keskustelun ja ohjeistuksen avulla tai jos kyseessä on niin vakava asia, ettei sellaista ohjeistusta voi pitää riittävänä, yksikössä voidaan järjestää kuulemistilaisuus. Tilaisuuteen kutsutaan opiskelija, jonka epäasiallisesta käytöksestä on saatu yhteydenotto. Paikalla on yksikön johtaja, dekaani tai opetusvaradekaani. Opiskelijalle ilmoitetaan, että hän voi tuoda tilaisuuteen mukanaan tukihenkilön esimerkiksi ylioppilaskunnasta. Myös epäasiallisen käytöksen kohteelle ja siitä ilmoituksen tehneelle varataan tilaisuus tulla mukaan keskusteluun ja tuoda mukaan tukihenkilö. Keskustelun tarkoituksena on selvittää opiskelijalle, mikä hänen käytöksessään ei ole hyväksyttävää, miten käytöstä on korjattava ja miten toimitaan, jos käytöstä ei korjata. Tilaisuudesta laaditaan muistio, johon merkitään opiskelijan ja yliopiston käsitys asiasta sekä yliopiston ohjeistus opiskelijalle. Muistio lähetetään opiskelijalle tilaisuuden jälkeen. Jos opiskelija ei kutsusta huolimatta tule tilaisuuteen, muistio laaditaan käytettävissä olevan tiedon perusteella ja lähetetään opiskelijalle.

Jos opiskelija ei muuta käytöstään kuulemistilaisuudessa annetusta ohjeistuksesta huolimatta tai jos kysymyksessä on niin vakava asia, ettei keskustelua voida pitää riittävänä toimenpiteenä, saatetaan vireille kurinpitotoimet. Tällöin tiedekunnasta tai laitokselta tulee ottaa yhteys opintoasioiden lakimieheen, joka vastaa asian valmistelusta ja esittelystä. Opiskelijalle voidaan kurinpitomenettelyssä antaa kirjallinen varoitus muun muassa, jos hän

  • häiritsee opetusta
  • käyttäytyy väkivaltaisesti tai uhkaavasti tai
  • menettelee vilpillisesti tai muuten rikkoo yliopiston järjestystä.

Jos teko tai laiminlyönti on vakava tai jos opiskelija jatkaa epäasiallista käyttäytymistä kirjallisen varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa yliopistosta määräajaksi, enintään yhdeksi vuodeksi. Kirjallisen varoituksen antamisesta päättää yliopiston rehtori ja määräaikaisesta erottamisesta yliopiston hallitus.

Yhteystiedot

Yliopiston opintopsykologit ja häirintäyhdyshenkilöt tarjoavat henkilökunnalle ohjausta ristiriitojen käsittelyyn. Opiskelijoihin liittyvissä asioissa voi tarvittaessa ottaa yhteyttä opintoasioiden lakimieheen.

Yhteystiedot Flammassa.

Katso myös opiskelijan ohjeet

Aiheeseen liittyvät opiskelijoille suunnatut ohjeet löydät Opiskelu-palvelusta.