Minustako väitöskirjaohjaaja?

Valitsemalla koulutusohjelman saat näkyviin yleisten ohjeiden lisäksi koulutusohjelman mahdolliset omat sisällöt.

Ohjaaja on monella tapaa väitöskirjatutkijan tärkein tuki. Hän ohjaa väitöskirjatutkimusta ja luotsaa väittelijän tohtorikoulutuksen läpi. Ohjaajan tulee sitoutua mahdollisesti vuosia kestävään tutkimusprosessiin, sillä matkan varrella voi tulla eteen yllättäviäkin hidasteita. Kun pohdit ohjaajaksi ryhtymistä, kannattaakin miettiä, onko sinulla aikaa ja voimavaroja käytettävissä myös tulevina vuosina eikä vain nykyhetkessä.

Vaativuudestaan huolimatta väitöskirjatutkimuksen ohjaaminen on myös hyvin palkitsevaa. Joillekin ohjaajille saattaakin tulla houkutus ottaa mahdollisimman paljon väitöskirjatutkijoita kerralla ohjattavaksi. Useilla tohtoriohjelmilla on kuitenkin käytössä kiintiöt ohjattavien enimmäismäärille, jotta yhden ohjaajan työkuorma ei kasva kohtuuttomasti ja ohjaajan aika riittää kaikille ohjattaville.

Ohjausjärjestelyt

Ohjaajat voivat toimia erilaisissa rooleissa ohjaussuhteessa, jolloin vastuut ja vaatimukset vaihtelevat. Yhden väitöskirjatutkimuksen ohjaukseen osallistuu yleensä useita ohjaajia. On tärkeää, että ohjaajien rooleista ja työnjaosta sovitaan etukäteen ja ne kirjataan ylös väitöskirjaprosessin alkumetreillä laadittavaan ohjaussopimukseen. Ohjaajien roolit voivat vaihdella esimerkiksi vastuun, asiantuntijuuden ja/tai kokemuksen mukaan.

Jos väitöskirjatutkimuksen ohjaaminen kiinnostaa, kannattaa aloittaa kokeneemman ohjaajan työparina tai olla mukana rajatummassa ohjausroolissa. Ohjaajaksi voi periaatteessa ryhtyä jo hyvinkin pian oman väitöksen jälkeen. Näin voit kartuttaa kokemusta väitöskirjatutkimuksen ohjaamisesta ennen kuin ryhdyt kokonaisen väitöskirjatutkimuksen pääohjaajaksi. Ohjausjärjestelyille kussakin tohtoriohjelmassa asetetuista vähimmäisvaatimuksista on kerrottu täsmällisemmin tohtoriohjelmien valintaperusteissa, jotka löytyvät tohtoriohjelmien ulkoisilta verkkosivuilta tohtorintutkinnon suoritusoikeuden hakuohjeiden yhteydestä.

Millaista osaamista tarvitaan?

Ohjaajan asiantuntemus voi olla tutkimusaiheeseen, sen teoreettisiin tai metodologisiin lähtökohtiin liittyvää osaamista, mutta myös ohjauksellista, prosessin hallintaan liittyvää osaamista. Joissakin väitöskirjaprojekteissa tarvitaan asiantuntemusta erityisesti monitieteellisen tai sektorirajojen yli liikkuvan tutkimuksen ohjaamiseen. 

Hyvässä ohjaussuhteessa ohjattavan tulisi myös saada riittävästi tukea opintojen ja niiden rahoituksen suunnitteluun, akateemisen työn pelisääntöihin, tiedeyhteisöön integroitumiseen sekä urasuunnitteluun. Väitöskirjaohjauksen käytännöistä voit lukea tarkemmin täältä.

Väitöskirjatutkimukseen liittyvän asiantuntemuksen lisäksi uusien ohjaajien kannattaa tutustua oman ohjattavan tohtoriohjelman tutkintovaatimuksiin, jotka löytyvät kunkin tohtoriohjelman opinto-oppaasta Opiskelijan ohjeet -sivulta. Ohjaan tehtävä on tukea opiskelijaa opintojen suunnittelemisessa, joten on tärkeää, että ohjaaja tuntee ohjattavan tohtoriohjelman opinnoille asettamat vaatimukset.

Mistä tukea ohjaajalle?

Tohtoriohjelman johtoryhmä on vastuussa ohjelman ohjausjärjestelyistä, joten tarvittaessa voit kääntyä tohtoriohjelmasi johtajan, johtoryhmän jäsenen tai tohtoriohjelmasi suunnittelijan puoleen. 

Ohjelmassa toimivat kollegasi, muut ohjaajat, voivat olla hyvää vertaistukea. Heitä tapaat tohtoriohjelmasi, tutkijakoulusi ja HY:n yhteisissä tapahtumissa. 

Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) järjestää ohjauskoulutusta ja yliopistopedagogisia opintoja osana Helsingin yliopiston opettajille ja tutkijoille tarjottua henkilöstökoulutusta, lisätietoja: info-hype@helsinki.fi

Katso myös opiskelijan ohjeet

Aiheeseen liittyvät opiskelijoille suunnatut ohjeet löydät Opiskelu-palvelusta.