Kielitietoinen opetus

Kielitietoisuus tarkoittaa tietoa ja ymmärrystä siitä,

• millaisia kieliä ja kielimuotoja on olemassa
• miten kieli vaihtelee ja muuttuu
• miten konteksti vaikuttaa käytettyyn kieleen
• mikä on kielen merkitys ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa

(Lehtonen & Räty 2018).

Kielitietoinen opetus (Aalto ym. 2019; Repo 2023) tunnistaa kielen keskeisen roolin oppimisessa: hankimme ja käsittelemme tietoa kielellä sekä käsitteistämme ilmiöitä kielen avulla.

Opettamisen kannalta keskeistä on ymmärtää, että sisällön ja kielen oppiminen kietoutuvat aina yhteen. Kun oppii ilmiön, oppii myös nimeämään sen ja siihen vaikuttavat tekijät. Kun opiskelija kasvaa jonkin alan asiantuntijaksi, hän oppii myös, miten alan asioista puhutaan ja viestitään. Siksi kaikki opettajat ovat myös oman alansa kielen opettajia. Akateemisia kieli- ja viestintätaitoja opitaan tutkintoihin kuuluvissa kieli- ja viestintäopinnoissa, joista huolehtii Kielikeskus, mutta alakohtaisen kieli- ja viestintätaidon kehittymisestä opintojen aikana ovat vastuussa kaikki opettajat. Kielikeskus tekee mielellään yhteistyötä tiedekuntien kanssa asiantuntijan kieli- ja viestintätaitojen opetuksen kehittämiseksi. Löydät lisätietoa Kielikeskuksesta ulkoisilta sivuilta ja kandidaatin tutkintoon kuuluvista kieli- ja viestintäopinnoista Opiskelijan ohjeista.

Selkeä kieli, termien avaaminen ja opettajan metapuhe esimerkiksi tehtävänannoissa sekä siirtymissä tehtävästä tai toiminnasta toiseen helpottavat kaikkien oppimista ja lisäävät saavutettavuutta. Lisätietoa löydät sivulta Suosituksia opettajille erityistilanteisiin.

Kielitietoisuutta on myös opetusryhmien kielellisen moninaisuuden ja epäsymmetrisyyden huomioon ottaminen, joka liittyy yhdenvertaisuuden ja inklusiivisuuden periaatteisiin. Lähtökohtaisesti kaikki opetusryhmät ovat kielellisesti moninaisia: Suomi ja yliopisto ovat monikielisiä, eivätkä samankaan kielen puhujien kielelliset taidot ole täysin yhteneviä. Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää: opetus kannattaa aina suunnitella niin, että opetuskieli ei ehkä ole kaikkien opiskelijoiden ensikieli, vahvin kieli tai koulusivistyskieli. Opiskelijoilla on taustansa ja elämänkulkunsa kautta ollut keskenään erilainen pääsy opetuskieleen, oli se sitten suomi, ruotsi, englanti tai jokin muu. Kaikilla opiskelijoilla ei myöskään ole yliopistoon tullessaan samanlaisia valmiuksia akateemisen tai alakohtaisen kielen omaksumiseen – jotkut tarvitsevat tässä enemmän tukea kuin toiset. Opetukseen liittyvät yhdenvertaisuuden ja kielellisen moninaisuuden teemat ovat esillä kielellisesti ja kulttuurisesti vastuullisessa pedagogiikassa (Lucas & Villegas 2013).

Kieli liittyy identiteettiin, ja ilmapiirin rakentumiselle voi olla suuri merkitys sillä, että opettajana annat opiskelijoille mahdollisuuden tuoda esiin kielellinen taustansa. Joitakuita puhuminen opetusryhmässä, erityisesti vieraalla kielellä, saattaa jännittää. On helpottavaa, jos ilmapiiri on salliva ja turvallinen, ja kieliin liittyvistä tunteista on keskusteltu.

Kurssin määritellystä opetuskielestä riippumatta oppimisessa ja ryhmän vuorovaikutuksessa ei ole pakko pitäytyä vain yhdessä kielessä kerrallaan. Oppimista syventää, jos aihetta lähestyy useamman osaamansa kielen kautta. Opiskelijoita voi sopivissa kohdin kannustaa hankkimaan tietoa, tekemään muistiinpanoja ja keskustelemaan myös muulla kuin opetuskielellä. Paitsi että tämä edistää oppimista, se tekee näkyväksi ryhmän kielellistä moninaisuutta. Jos opetuskieli on muu kuin opiskelijan ensikieli, vahvin kieli tai koulusivistyskieli, asian käsittely ns. omalla kielellä tukee oppimista. Limittäiskieleilyn pedagogiikka (translanguaging pedagogy) tarjoaa keinoja kielten rajat ylittävään oppimiseen (García & Wei 2014; Mickwitz ym. 2021; Lehtonen 2021).

Opiskelijat, joiden koulusivistyskieli ei ole kumpikaan kansalliskielistä, tarvitsevat ehkä mahdollisuuksia harjoitella suomea tai ruotsia. Kaksikielistä tutkintoa suorittaville on tärkeää saada harjoitella asiantuntijan ääntä myös heikommalla opiskelukielellään. Opettaja voi esimerkiksi luoda oppimistehtäviä, jotka edistävät opiskelijan sosiaalistumista erikielisiin yhteisöihin. On tärkeää, että erilaisilla kielitaidoilla voi kuulua joukkoon.

Lisätietoa kaksikielisestä tutkinnosta löydät tutkimusprojekti Pedamon (Pedagogik och språklig diversitet i tvåspråkiga examina, ruotsiksi) ohjeista (linkki ohjeisiin lisätään pian), Opiskelijan ohjeista ja Flammasta (vaatii kirjautumisen yliopiston tunnuksilla).

Korkeakouluista valmistuneet eivät pärjää työelämässä vain yhdellä kielellä (esim. Jalkanen & Taalas 2013; Niinivaara & Lehtonen 2022). Tarvitaan kansalliskieliä, Suomessa siis suomea ja ruotsia, ja globaalia englantia, mutta myös esimerkiksi saksaa, ranskaa, espanjaa, venäjää ja kiinaa. Työelämän kieli- ja viestintätaidot ovat osa monikielistä asiantuntijuutta. Toimimme kielellisesti moninaisissa yhteisöissä, ja meidän on osattava mukauttaa viestintäämme puhekumppanien taitoja vastaavaksi ja toimia merkitysten välittäjinä yli kieli- ja kulttuurirajojen. Puhutaan mediaatiotaidoista (määritelmä Common European Framework of Reference for Languages CEFR:n sivulla, englanniksi). Yliopisto-opetuksessa kieltenvälisiä mediaatiotaitoja voi harjoitella esimerkiksi niin, että tietoa hankitaan yhdellä kielellä, ja sitä välitetään muille ryhmän jäsenille toisella. Näin myös koko ryhmä hyötyy yksilön taidoista: opiskelija voi antaa muille käsityksen siitä, miten jotakin teemaa käsitellään sellaisessa kieli- tai kulttuuripiirissä, johon kaikilla ei ole pääsyä.

Mitä kielitietoisuus tarkoittaa?

• Aalto, E., Mustonen, S., Järvenoja, M. & Saario, J. (2019). Kielitietoinen opetus. – Monikielisen oppijan matkassa. Verkkosivusto opettajankoulutukseen.  Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos.
• Lehtonen, H. & Räty, R. (2018). Kielitietoisia käytänteitä monikielisessä koulussa: kokemuksia toimintatutkimuksesta. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 9(3).
• Repo, Elisa (2023). Together towards language-aware schools. Perspectives on supporting increasing linguistic diversity. University of Turku.

Moninaisuus, kielellinen epäsymmetrisyys ja inklusiivisuus

• Lucas, T. & Villegas, A. M.  (2013). Preparing Linguistically Responsive Teachers: Laying the Foundation in Preservice Teacher Education, Theory Into Practice, 52:2, 98-109.

Limittäiskieleilyn pedagogiikka

• García O. & Wei, L. (2014). Translanguaging: Language, Bilingualism and Education. Palgrave Macmillan.
• Mickwitz, Å., Lehtonen, H., Cvetanovic, D. & Toom, A. (2021). Towards bilingual expertise - evaluating translanguaging pedagogy in bilingual degrees at the university level. – Language Learning in Higher Education. 11/1: 195-217.
• Lehtonen, H. (2021). Kielitaitojen kirjo käyttöön, limittäiskieleilyä luokkaan. – Ahlholm, M. & I. Piippo & P. Portaankorva-Koivisto (eds.): Koulun monet kielet. AFinLA-e 13: 70–90.

Työelämän kieli- ja viestintätaidot ja monikielinen asiantuntijuus

• Jalkanen, J. & Taalas, P. (2013). Yliopisto-opiskelijoiden oppimisen maisemat: haasteita ja mahdollisuuksia kielenopetuksen kehittämiselle. [Higher education students' learning landscapes: challenges and opportunities for developing language teaching]. In Keisanen, T., E. Kärkkäinen, M. Rauniomaa, P. Siitonen & M. Siromaa (eds.). AFinLA-e Soveltavan kielitieteen tutkimuksia 2013/ n:o 5. 74-88.
• Niinivaara, J. & Lehtonen, H. (2022). University students’ perceptions on language and communication studies: flexible digital solutions and multilingual expertise. Oral presentation at CercleS conference, September 15 – 17, 2022. Porto, Portugal.