Tuutorointi on erityisesti uusille opiskelijoille tärkeä osa ohjausta, ja parhaimmillaan opiskelijatuutoreiden ja opettajien yhteistyö tukee tehokkaasti opiskelijoiden kiinnittymistä opiskelu- ja tiedeyhteisöön. Uudella opiskelijalla on kuitenkin myös oma vastuunsa esimerkiksi tiedon etsimisessä, eikä tuutorille tule kasata liikaa vastuuta ohjauksesta. Tuutorin rooli ei jatku koko opintojen ajan, vaan alkuvaiheen jälkeen henkilökunnan rooli ohjauksessa korostuu. Ohjauksen tuella opiskelijoiden on myös tarkoitus oppia itseohjautuviksi.
Opiskelijatuutoreiden tehtävänä on toivottaa aloittavat opiskelijat tervetulleeksi ja tarjota heille vertaisohjausta. Tuutorit näyttävät uusille opiskelijoille, missä heille tärkeät tilat ja palvelut sijaitsevat, miten niihin pääsee, miten kursseille ja tentteihin ilmoittaudutaan, sekä millaisia digitaalisia työvälineitä yliopistolla käytetään. Kansainvälisten opiskelijoiden tuutorit auttavat uusia opiskelijoita myös uuteen kulttuuriin sopeutumisessa ja arkielämän käytännöissä.
Yliopiston järjestämissä yhteisissä tuutorikoulutuksissa keskitytään erityisesti ryhmänohjaustaitoihin, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusteemoihin sekä tutustaan keskeisiin toimijoihin ja palveluihin. Lisäksi tiedekunnat kouluttavat tuutoreita esimerkiksi omiin käytäntöihinsä, tuutoroinnin suunnittelemiseen ja siitä raportoimiseen. Ohjaavien opettajien on hyvä osallistua jollakin tavalla tiedekuntien tuutorikoulutuksiin ja/tai orientaatioviikon ohjelmaan, jotta opettajat tulevat tutuksi sekä tuutoreille että uusille opiskelijoille.
Tuutorointia järjestetään kaksi kertaa vuodessa, syys- ja kevätlukukauden alussa. Tuutoreina toimivat saman tiedekunnan (yleensä saman koulutusohjelman) vanhemmat opiskelijat. Tuutoreille maksetaan tuutoroinnista palkkio ja he saavat ensimmäistä kertaa Helsingin yliopistossa tuutoroidessaan 5 opintopistettä.
Lisätietoa Opiskelu-palvelussa: Orientaatio ja tuutorointi