Väitöskirjaohjauksen hyvät käytännöt

Valitsemalla koulutusohjelman saat näkyviin yleisten ohjeiden lisäksi koulutusohjelman mahdolliset omat sisällöt.

Väitöskirjatutkimuksen ohjaajan tehtävä on tukea väitöskirjatutkijaa väitöskirjatutkimuksen toteuttamisessa ja tohtorintutkintoon sisältyvien opintojen suunnittelussa. Jokaisella väitöskirjatutkijalla on vähintään yksi pääohjaaja sekä mahdollisesti muita ohjaajia. Ohjaajien lisäksi kaikille väitöskirjatutkijoille nimetään vastuuhenkilö, sekä seurantaryhmä, jonka tehtävänä on antaa väitöskirjatutkijalle palautetta ja tukea tutkinnon suorittamiseen, valvoa ohjauksen laatua ja tukea tulevan uran suunnittelussa.

Toimiva ohjaussuhde edellyttää sitä, että kaikki osapuolet sitoutuvat suhteeseen. On tärkeää, että osapuolien velvollisuuksista ja oikeuksista sekä ohjaajien keskinäisestä työnjaosta sovitaan yhdessä heti väitöskirjatyön alussa. Ohjaussuhteen yhteisten pelisääntöjen sopimisen tukena käytetään ohjaussopimusta, jota päivitetään väitöskirjatyön edetessä tarvittaessa.

Huom! Sivu sisältää koulutusohjelmakohtaista sisältöä. Nähdäksesi sisällön valitse haluamasi koulutusohjelma sivun yläosan koulutusohjelmavalikosta.

Mitä väitöskirjatutkija voi odottaa ohjaajalta?

  • Ohjaaja vastaa siitä, että väitöskirjatutkija saa riittävää ja asiantuntevaa ohjausta itsenäiseen työskentelyyn.
  • Ohjaaja antaa ohjattavalleen säännöllisesti palautetta väitöstutkimuksesta ja valmistautuu tapaamisiin sovitusti.
  • Ohjaaja tuntee tohtoriohjelman tutkintorakenteen ja auttaa ohjattavaa tohtorintutkintoon sisältyvien opintojen suunnittelussa.
  • Ohjaaja tukee väitöskirjatutkijan kiinnittymistä tiedeyhteisöön ja opastaa ohjattavaa esimerkiksi rahoituksen hakemisessa ja sopivien konferenssien löytämisessä.
  • Ohjaaja varmistaa osaltaan, että ohjattava omaksuu hyvän tieteellisen käytännön sekä yleiset ja oman tieteenalan eettiset säännöt.
  • Ohjaaja kertoo ohjattavalle hyvissä ajoin, jos ohjaussuhteeseen on odotettavissa isoja muutoksia.
  • Ohjaaja tukee tohtorintutkinnon valmistumista tavoiteajassa.

Mitä ohjaaja voi odottaa väitöskirjatutkijalta?

  • Väitöskirjatutkija on ensisijaisesti itse vastuussa tutkinnon suorittamisesta.
  • Väitöskirjatutkija pitää kiinni sovituista aikatauluista ja valmistautuu tapaamisiin huolella.
  • Väitöskirjatutkija on aktiivinen palautteen ja neuvojen pyytämisessä ja huomioi saamansa palautteen.
  • Väitöskirjatutkija edistää väitöskirjatyötä suunnitelmallisesti, omaksuu tieteenalan käytännöt ja pyrkii aktiivisesti löytämään tietoa ja osallistumaan tiedeyhteisön toimintaan.
  • Väitöskirjatutkija pitää ohjaajan ajan tasalla väitöskirjatutkimuksen etenemisestä ja keskustelee ohjaajan kanssa väitöskirjatyötä mahdollisesti viivästyttävistä tekijöistä. Ohjaajan on voitava suunnitella ajankäyttönsä joutumatta arvailemaan viivästyksen syitä tai kestoa

Lisää tietoa

Väitöskirjaohjauksen hyvistä käytännöistä ja ohjauksen vastuunjaosta saat lisää tietoa Opiskelijan ohjeet -palvelusta. Huomaathan myös, että sekä ohjaajien että tohtorikoulutettavien edellytetään tutustuvan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan verkkosivuilta löytyviin hyvää tieteellistä käytäntöä koskeviin ohjeisiin.