Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluva tutkielma
Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluu 20 opintopisteen (op) laajuinen eläinlääketieteen lisensiaatintutkielma. Jos tutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen, opiskeijalle kirjataan lisäksi valinnaisiin eläinlääketieteen opintoihin 5 op:n laajuinen Eläinlääketieteen tutkimusprojekti -jakso. Kyseessä on noin 3–4 kk päätoimista työskentelyä vaativa suoritus.
Eläinlääketieteen lisensiaatintutkielma tehdään pääsääntöisesti 4.–6. opintovuoden aikana. Opiskelija voi kuitenkin aloittaa työn jo aikaisemmin edellyttäen, että hän on tehnyt eläinlääketieteen kandidaatintutkielman hyväksytysti ja hänellä on riittävät perustiedot aiheesta. Opiskelija suunnittelee itselleen parhaan ajankohdan tutkielman tekoon ja laatii aikataulun yhdessä ohjaajan kanssa siten, että tutkielman tekeminen on mahdollista lisensiaattiopintojen aikana.
Tutkielmatyöskentelyyn sisältyy ohjaussopimuksen ja työsuunnitelman laatiminen yhdessä ohjaajan kanssa, tiedonhaku ja kirjallisuuteen perehtyminen, mahdollinen alkuperäistutkimus (kokeellinen osa), tutkielman kirjoittaminen, seminaarityöskentely ja kypsyysnäyte. Kypsyysnäytteenä toimii tutkielman tiivistelmä.
Tutkielman aihe
Tarjolla olevia tutkielmien aiheita tai aihepiirejä voit ilmoittaa opiskelijoille tämän listan avulla.
Opiskelija voi myös tiedustella sopivaa aihetta tai esittää omaa aihetta ottamalla yhteyttä sen oppiaineen vastuuhenkilöön, jonka alaan kuuluvasta aiheesta hän haluaisi tehdä tutkielman.
Opiskelija voi hakea myös tutkielman tekijäksi vuosittain järjestettäviin Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osaston Kesäkouluun tai pieneläinsairauksien, hevossairauksien, mikrobiologian ja epidemiologian oppiaineiden yhteiseen Tutkielmatyöpajaan.
Ohjaussopimus ja työsuunnitelma
Tutkielmatyöskentelyn aluksi tulee laatia opiskelijan kanssa ohjaussopimus. Samassa yhteydessä on hyvä tutustua ohjaussuhteen pelisääntöihin.
Ohjaussopimuksessa tutkielmalle nimetään ohjaaja(t) ja johtaja. Johtajan on oltava tiedekuntaan palvelussuhteessa oleva professori tai dosentti ja ohjaajan vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö. Ohjaussopimuksessa sovitaan myös tutkielman aiheesta ja kielestä. Tutkielma kirjoitetaan vain poikkeustapauksessa muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä.
Ohjaussopimuksen työsuunnitelmaosuudessa kerrotaan työn tavoitteet sekä rajataan aihe. Lisäksi yksityiskohtaisemmassa toteuttamissuunnitelmassa kuvataan työvaiheet, niiden toteuttaminen ja aikataulu sekä sovitaan, miten perehdyttämisesi tutkielman teossa tarvittaviin menetelmiin toteutetaan. Ohjaussopimuksen laatimisen yhteydessä on hyvä keskustella opiskelijan kanssa myös hänen arvosanatavoitteestaan. Tässä yhteydessä on hyvä tutustua myös tutkielman arviointimatriisiin.
Opiskelija palauttaa ohjaussopimus ja työsuunnitelmalomake lisensiaatintutkielman Moodle-alueelle.
Kirjoitusohjeet
Eläinlääketieteen lisensiaatintutkielmassa tulee noudattaa kirjoitusohjeita.